fbpx

PUKUHUONEET JA SAUNAT

Ylelliset pukuhuone- ja saunaosastot kunnostettiin vuonna 1999 idylliseen vanhan maatilan navettarakennukseen. Pukuhuoneissa on myös lukolliset säilytyskaapit. Samassa rakennuksessa sijaitsee edustuskäyttöön tarkoitetut kokoustilat noin 60 henkilölle omalla saunaosastolla.

LAURILA GYM

Alaparkkipaikan kainalossa sijaitseva punainen mökki on entinen rengintupa niiltä ajoilta, kun nykyisillä golfkentän mailla vielä harjoitettiin maataloutta. Rakennus rapistui vuosikymmenien kuluessa, kunnes talven ja kevään 2008 aikana se saneerattiin museoviraston ohjeita noudattaen nykykuntoonsa. Hieno tila on seissyt koko lailla tyhjän panttina lähes 10 vuotta, lukuun ottamatta käyttöä muutamien kilpailujen yhteydessä.
Loppukesästä 2016 ryhdyttiin yrittämään jotain uutta ja ajatuksena oli tehdä sinne verryttelytila, jota voisi käyttää ennen ja jälkeen kierroksen. Tilaan hankittiin hieman välineistöä ja varovaisena tavoitteena oli tietysti se, että joku siellä edes joskus kävisi. Todella iloinen yllätys oli huomata kuinka paljon positiivista palautetta tämä asia sai ja mökillä alkoi olla säännöllistä käyttöä. Välineistöä hankittiin hieman lisää ja huomattiin, että vaikka sieltä ei perinteisiä kuntosalilaitteita löydykään, niin mökki alkaa muistuttaa enemmän jopa kuntosalia kuin verryttelytilaa. Varusteluun kuuluu tällä hetkellä kahvakuulia, kuntopalloja, käsipainoja, jumppamattoja, kuminauhoja, stepperi ja mikä parasta, niin myös hyviä ohjeita ja vinkkejä treenaamiseen.

Laurilan mökin kuntosali on auki pelikauden aikana samoin aukioloajoin kuin caddiemasterkin palvelee. Kuntosalia saa rajoituksetta käyttää kaikki Aura Golfin jäsenet ja tietysti täysin veloituksetta.